maanantai 14. marraskuuta 2016

Viimeiset viikot harjoittelussa

Kyllä aika sitten on mennyt nopeaan. Viimeiset harjoitteluviikot menossa, ei millään voisi uskoa että jo yli kaksi kuukautta Liverpoolissa oloa on takana. Harjoittelussa kaikki rullaa ennallaan, teen edelleen töitä casework -tiimissä. Uusia paikallisia sosiaalityön opiskelijoita on tullut remmiin mukaan, on kiva tutustua uusiin ihmisiin ja kuulla heidän kokemuksiaan opiskelusta. Koulutusjärjestelmä on täällä hiukan erilainen. Itse opiskelen siis alempaa korkeakoulututkintoa ja koulutuksen kesto on 3,5 vuotta. Täällä sosiaalityöntekijät valmistuvat korkeakoulututkintoon ja ammattiinsa kolmessa vuodessa. Tällaista ammattikorkeakoulutyyppistä opintomuotoa täällä ei tietääkseni ihan suoranaisesti ole. Täkäläiset opiskelijat ovat tekemässä 100 päivän eli n. viiden kuukauden harjoittelujaksoa.
 
Vapaa-aikakin on ollut vauhdikasta. Kävin Nickelbackin konsertissa lokakuun lopulla. Oli kyllä hieno kokemus sekin paikalla oli yleisöä n. 10 000. Olen myös matkaillut hieman mm. Southportissa, Llandudnossa ja Conwyssa Walesin puolella, sekä Yorkshiressa Scarboroughissa, Whitbyssa, Middlesbroughissa, Yorkissa sekä Goathlandissa, eli Sydämen asialla tv-sarjan kylässä Aidensfieldissä. Pettymyksekseni "Aidensfield Arms" eli pubi oli talviaikataulussa ja suljettuna, mutta autokorjaamon sisälle sentään pääsi. Lampaat vaeltelivat keskellä kylänraittia ja teillä kuin Lapissa porot konsanaan.
 
Marraskuu on puolessa välissä, mutta joulun lähestyminen näkyy jo kaupoissa ja katukuvissa joka puolella. Ravintolat ovat mainostaneet jo pitkään pikkujouluvarauksia ja kaduille on tullut jo valoja ja muita koristeluita valmiiksi.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti