Vilinää ja vilskettä

Tyttäreni ja hänen serkkunsa olivat täällä vajaan viikon vierailulla. Shoppailu taisi olla pääosissa, mutta kävimme myös päiväreissulla Chesterissä, joka on todella mukava historiallinen kaupunki noin puolentoista tunnin bussimatkan päässä. Myös museoita ja taidenäyttelyitä kierrettiin sekä kävimme katsomassa musikaalin Rocky Horror Show. Esittelin tytöille myös harjoittelupaikkani Asylum Link Merseysiden.

 

Tänään kävin vajaan tunnin junamatkan päässä olevassa Southportin kaupungissa. Kaupunki on ollut ennenvanhaan ja vielä nykyisinkin kaupunkilaisten ja lapsiperheiden "huvittelupaikka". Southportissa on huvipuisto sekä paljon erilaisia pelihalleja ja leikkipuistoja. Erikoisuutena on pitkän sillan päässä rannalla oleva vanhanaikainen pelihalli, jossa voi pelata pelejä vanhoilla pennyillä. Niitä voi siellä vaihtaa automaateista uudemmilla rahoilla. Southport on todella kaunis paikka vierailla.

 

Täällä Liverpoolissa on vieläkin lämmintä, päivisin voi olla jopa viisitoista lämmintä, ainakin kymmenisen astetta. Tuuli on silti välillä tuimahkoa ja lieköhän siksi kun meinaa flunssaa iskeä. Loppuviikosta ei meinannut ääntä lähteä, mutta apteekista löytyi apua, joten jospa tämä ohi menee nopeasti.

 

Töissä olen jatkanut Case Work työskentelyä. Viimeiset viikot on fiilis ollut työn suhteen vähän alavireistä. Vaikka englantia osaa ihan kohtuullisesti, tuntuu tuollainen työ missä on myös viranomaisyhteistyötä ja virallisia papereita täytettävinä, aika haasteelliselta ja vaikealta. Ei ole ihan helppoa tarttua puhelimeen ja yrittää esittää asiaansa ja vielä ymmärtää mitä se vastapuoli siellä sanoo. Ehkä työ rupeaa sitten sujumaan kun kolme kuukautta rupeaa olemaan lopussa ja kotiin lähtö häämöttää... Itsellä ehkä asiaa kohtaan on kovemmat paineet kuin työpaikalla, kyllä ne siellä ymmärtävät että se ei helppoa ulkomaalaiselle ole, mutta itse tietysti haluaisi osata ja opppia ja tehdä hyvän vaikutelman. Mutta muutoin harjoittelupaikka ja ihmiset siellä ovat mukavia ja viihdyn hyvin.

 

Opintoihini kuuluva harjoittelujakso pitää sisällään jonkin kehittämistyön. Harjoittelupaikassa kehittämistyöksi valikoitui arviointitutkimuksen tekeminen ruokakaupan asiakkaille. Eli haastattelu ja palautteen kerääminen ruokakaupan palveluista ja siihen liittyvistä asioista. Kyseessä on siis ennemminkin ruokavarasto (vrt. suomalainen leipäjono), josta ruokaa annetaan kerran viikossa ilmaiseksi kielteisen oleskelupäätöksen saaneille turvapaikanhakijoille, jotka ovat päätöksen jälkeen tippuneet kaikkien tukien ulkopuolelle ja ovat asunnottomia ja varattomia. Syystä tai toisesta he ovat silti vielä Liverpoolissa, mahdollisesti odottavat kotimaahan paluuta tai yrittävät vielä hakea muutosta päätökseen.

 

Kun koko ajan täytyy olla "terävänä" kielen kanssa, on uusia ihmisiä ympärillä, uusi ympäristö ja kaupunki muutenkin, uusia työtehtäviä, hälinää ja pulinaa, liikennettä ja melua, ja toki myös vapaa-ajan menoa ja meininkiä, niin kyllä uusi elämäntilanne vie kaikki mehut vaikka antaakin äärettömän paljon. Ja kun vielä pitäisi kirjoitella koulujuttuja sivukaupalla, niin ei oikein meinaa jaksaa keskittyä. Koulun vaihtoinfossa sanottiinkin, että harjoittelujaksolla voi herätä monenlaisia tuntemuksia. Ja totta, innostumisen kausi ehkä meni jo ohi, nyt huomaa niitäkin negatiivisia asioita ja oma jaksaminen on vähän kortilla. Mutta kohta tämä kolmen kuukauden harjoittelujakson viimeinen kuukausi alkaa, joten vielä pitää pinnistellä ja nauttia uusista kokemuksista ja haasteistakin, ja voin vain kuvitella miten kaihoisaa on jättää lopussa tämä kaikki taakseen, vaikka kotiinpaluukin on varmasti mukavaa. Mutta ei pidä ajatella sitä vielä :)

Kuvia

Kolmannes harjoittelusta jo takana

Viime viikko meni vauhdikkaasti kun mieheni oli täällä käymässä. Kävimme katsomassa jalkapallo-ottelun Liverpoolin Anfieldin areenalla Liverpool vs. Hull City ja täytyy sanoa, että mukana olo 54 000 muun ihmisen keskellä kuunnellen kannustuslauluja ja -huutoja oli aivan mahtava kokemus! Kävimme myös Prestonissa seuraamassa maailmanhuippuja snookerin pelaajia European Masters Qualifications välierissä, mukana oli myös suomalainen Robin Hull. Chester Zoossa meni melkein päivä, sinne on linja-autolla matkaa noin tunti, ja tuli kierreltyä myös museoita ja muita turistinähtävyyksiä. Toki tein myös töitä useana päivänä. Tällä viikolla arkirytmi jo sitten normalisoituukin ja seuraavat vieraat saapuvatkin parin viikon päästä eli tyttäreni Meeri ja hänen serkkunsa Ada.

 

Harjoittelupaikalla on aina hyvin iloinen tunnelma, niin työntekijät ja vapaaehtoiset kuin paikan kävijätkin ovat iloista ja ystävällistä porukkaa. Lähes päivittäin saa kuitenkin kuulla myös niistä ikävimmistä puolista niin lähtömaan oloissa, pakomatkalla kohdatuista vaikeuksista ja kauheuksista kuin täällä Englannissa eteen tulevista haasteista. Eräänkin miehen matka Afganistanista Englantiin oli kestänyt kuusi kuukautta, suurin osa matkasta oli tehty kävellen, osa roskamuovista tehdyissä veneissä seilaten ja osa rekka-autossa. Usein kysytään, miksei ensimmäiseksi lähetetä matkaan naisia ja lapsia. Tälläkin matkalla monet miehet olivat menehtyneet, naisilla ja lapsilla ei ole juuri selviytymisen mahdollisuuksia. Lähtiessä oletus ja toivomus on, että mies saa myöhemmin vaimonsa ja lapsensa pois kotimaastaan turvaan sinne minne hän päätyy. Monilla turvapaikanhakijoilla on onneksi jonkinlaista turvaverkkoa täällä Englannissa, osa taas on aivan yksin ja se on todella kova paikka kun tullaan maista, joissa perhe ja  yhteisöllisyys on vahvaa. Minultakin kysytään usein tervehdyksen jälkeen seuraavaksi, että kuinka perheesi voi.

 

Säät ovat olleet täällä aivan mainiot. Sadetta ei ole ollut kovin monena päivänä ensimmäisen kuukauden aikana. Tänäänkin täällä oli aamulla yli kymmenen astetta lämmintä, kun kotipuolessa oli aamulla ollut hiukan pakkasta. Toivotaan, että nätit kelit jatkuvatkin koska kuljen työmatkat pääsääntöisesti kävellen, reilu puoli tuntia suuntaansa.