Aika menee täällä todella nopeasti. Harjoittelupaikassa tulee joka päivä eteen kaikkea uutta, samoin kaupunkiin pääsee sisälle ja löytää uusia paikkoja ja katuja viikoittain. Tässä välissä sain myös kaksi ystävääni Sarin ja Marketan vierailulle suomesta. Liverpoolissa kävimme katsomassa musikaalin ja kävimme myös Lontoossa, jossa seuraamme liittyi Briteissä jo pitkälle yli kymmenen vuotta asunut Johanna. Saimme vierailla Johannan kotona Lontoossa ja hän oli meille erinomaisena ystävänä ja oppaana kun vierailimme Madame Tussaudin vahakabinetissa, kävimme London Eye -maailmanpyörässä, Harrodsissa sekä kuvasimme tietysti myös Big Benin, Buckinghamin palatsin, Piccadilly Circuksen, Trafalgar Squaren sekä monia muita nähtävyyksiä. Tapasimmw myös Karelia-ammattikorkeakoulusta Liverpoolissa työmatkalla olleet kansainvälisyyspuolen Katriina Korhosen ja Liisa Timosen, joille sain kerrottua tähänastisia vaihtokokemuksiani. Harjoittelun sisällössä tuntuu olevan eri koulujen ja maiden välillä hiukan eroja, joten sain samalla kerrottua tästäkin asiasta.
Tämän harjoittelun aikana teen Kehittämistyö II -harjoittelun, jonka aihe alkaa olla jo selvillä. Työtehtäviä harjoittelupaikassa teen työnantajan päätösten mukaan, mutta minun on myös saatava aikaa oman projektini toteuttamiseen. Tällä hetkellä työskentelen Case Work- tiimissä, eli autamme turvapaikanhakijoita heidän ongelmissaan mm. erilaisten hakemusten täytössä. Itse olen seurannut toisten työskentelyä sekä tehnyt "triagea" eli teen pienen alkuhaastattelun ja ohjaan asiakkaan työntekijän luo. Työ on haasteellista koska niin oma kuin asiakkaankaan englanti ei ole aivan täydellistä, en tunne englantilaista yhteiskuntarakennetta enkä turvapaikanhakuprosessia vielä aivan täydellisesti. Mutta saan apua aina tarvittaessa ja kaikesta on selvitty.
Tulevasta viikosta tuleekin aivan erityisen mukava, kun saan mieheni Arton tänne vierailulle <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti